Mainos

Valio paransi tulostaan

Maitotuotekonserni Valio on parantanut tulostaan viime vuonna. Sen tulos ennen veroja nousi 15 miljoonaan euroon edellisen vuoden 6 miljoonasta.

Liikevaihto kasvoi 92 miljoonaa euroa noin 1,6 miljardista eurosta noin 1,7 miljardiin euroon. Kasvusta puolet kertyi Suomesta ja toinen puoli ulkomailta.

Valio on jo aiemmin kertonut maidon tuottaja- ja kuluttajahintojen korotuksista tänä vuonna. Viime vuonna se vastaanotti tuottajilta maitoa 41 miljoonaa litraa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Valion hankintaosuus Suomen meijerimaidosta pysyi kuitenkin ennallaan eli 86 prosentissa.

Merkittävimmät käynnissä olevat investoinnit ovat ravintorasvatehtaan uudistaminen Seinäjoella ja logistiikkakeskuksen rakentaminen Moskovaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.