Mainos

Valion maito häviää HOK-Elannon kaupoista

Valion maidot häviävät osuuskauppa HOK-Elannon kaupoista. Suomen suurin osuuskauppa täyttää Helsingin Sanomien mukaan maitohyllyjään vain Arla Ingmanin maidoilla. Valion merkit koristavat enää ainoastaan erikoismaitoja.

Valion rasvatonta maitoa sekä kevyt- ja kulutusmaitoa on S-marketien, Prismojen ja Alepojen hyllyissä niin kauan kun tavaraa riittää. HOK-Elannon mukaan syynä päätökseen ovat Arla Ingmanin edullisempi hinta ja logistiset edut.

Arla Ingman alkoi keväällä tuoda maitoa Ruotsista. Halvan tuontimaidon määrän arvioidaan kasvavan tänä vuonna 50 miljoonaan litraan.

Hyllyissä suomalaista

– Kyseessä on täysin normaali, kilpailutukseen perustuva valikoimaratkaisu, jossa asiaa on punnittu paitsi kustannusten ja hinnan kannalta, myös logistisesta näkökulmasta, SOK:n pääjohtajan sijainen Antti Sippola toteaa tiedotteessaan.

– Valikoimissamme oleva Arla Ingmanin tuotemerkillä myytävä maito on 100-prosenttisesti suomalaista, suomalaisten maidontuottajien suomalaisista lehmistä lypsämää, Antti Sippola korostaa.

S-ryhmän valikoimissa on vuoden 2009 helmikuusta alkaen ollut myös Arlan tuotemerkillä myytävää ruotsalaista tuoremaitoa.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.