Mainos

Valmismatkoja myytiin ennätysvauhtia

Kova kilpailu panee matkayritykset aloittamaan myyntinsä jopa puoli vuotta ennen matkan ajankohtaa.

Valmismatkat ovat edelleen suomalaisten suosiossa. Suurimmat matkanjärjestäjät käynnistivät talvimyyntinsä tänään ja matkoja myytiin ennätystahtia. Esimerkiksi Finnmatkoilta ostettiin kiireisimpinä tunteina 45 matkaa minuutissa.

- Tänään oli kello 7-10 myyty jo yli 8 000 matkaa, kun sisäiseksi tavoitteeksi asetettiin liki 3 000 matkaa, kertoo toimitusjohtaja Riitta Vermas Finnmatkoilta.

Kasvava nettimyynti mahdollistaa ennätyssuuret luvut, mutta vanhemmillakin tavoilla saattaa vielä saada sopivan matkan. Kohteista kaukomaat ovat kasvattamassa suosiotaan.

- Ennätyksellisesti lähti käyntiin. Thaimaa tuntuu vetävän erittäin hyvin ja monia muita uutuuskohteita, esimerkiksi Panama Väli-Amerikassa, on myynyt todella hyvin, sanoo kaupallinen johtaja Tuomo Meretniemi Aurinkomatkoilta.

Matkanjärjestäjien kilpailu parhaista majoituspaikoista on kovaa myös kansainvälisesti. Tämä pakottaa järjestäjät tekemään omat varauksensa aikaisin, ja näin myös kuluttajan on pakko ostaa matkansa jo keväällä. Viisi vuotta sitten talvimatkoja myytiin vasta kesäkuussa.

Seuraava sesonki on lokakuussa, jolloin myydään taas seuraavan kesän lomamatkat.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.