Mainos

Valtio myi kolmanneksen Kemirasta

Kaupan jälkeen Kemiran suurimmaksi omistajaksi nousee Paasikiven suvun Oras Invest. Valtion Kemira-omistus on nyt 16,5 prosenttia.

Valtio on vähentänyt reippaasti omistustaan Kemirassa. Valtio myi vajaan kolmanneksen siivun yhtiöstä lähes 660 miljoonalla eurolla. Uusi koti osakkeille löytyi kotimaisten sijoittajien salkuista.

Suurimman potin, 17,1 prosenttia, osti Oras Invest -ryhmä. Omistusosuus jakautuu Oras Investille sekä sen hallituksen jäsenille Pekka, Jari ja Jukka Paasikivelle. Oras Investistä tuli kaupan myötä Kemiran suurin omistaja.

- Nyt tehdyn kaupan jälkeen Kemiran suurimmaksi omistajaksi tulee vakaa ja pitkällä aikavälillä sijoittava teollinen omistaja, jolla on hyvät edellytykset ottaa vastuuta konsernin jatkuvasta kehittämisestä. Samalla valtio jää edelleen Kemiran merkittäväksi omistajaksi, sanoi valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies (kok.).

Häkämies iloitsi ktänään myös siitä, että suomalaiset institutionaaliset sijoittajat tulivat vahvalla panoksella mukaan Kemiraan. Valtio myi Varmalle, Ilmariselle, Henkivakuutusyhtiö Suomelle ja Henki-Sammolle yhteensä 15 prosentin osuuden Kemirasta.

Ilmeisesti vahvan kotimaisen omistajapohjan saaminen Kemiralle kiehtoi valtiota niin, ettei se lähtenyt markkinoille katsomaan, olisiko osakepotista irronnut enemmän rahaa. Kauppahinta oli 16,35 euroa osakkeelta. Tänäänillansuussa Kemiran osake oli reippaassa nousussa Helsingin pörssissä 16,64 eurossa.

Pitkäjänteinen omistaja

Oras Investin hallituksen puheenjohtaja vuorineuvos Pekka Paasikivi vakuutti tänään järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että Oras Invest on pitkäjänteinen ja vastuullinen teollinen omistaja. Paasikiven mukaan he ovat kiinnostuneita nostamaan omistuksensa Kemirassa yli 20 prosenttiin.

- Kemira on paperi- ja sellukemikaaleissa maailman ykkönen. Se on myös menestyksellä laajentunut vesikemikaaleissa, joka on selvä tulevaisuuden ala. Puhtaan veden arvostus maailmalla kasvaa ja se kiinnostaa meitä suuresti, Paasikivi totesi.

Lisäksi hän muistutti Kemiran Tikkurila-maalien saavuttaneen vahvan aseman Pohjoismaiden kuluttajamarkkinoilla.

Valtion osakemyyntitulot jo yli 860 miljoonaa euroa

Valtion omistusosuus Kemiran osakkeista aleni kauppojen seurauksena 16,5 prosenttiin.

-Valtiolla on hyvä syy odottaa, että yhtiön tuleva kehitys johtaisi osakekurssin kohoamiseen ja siten myös valtion omistamien osakkeiden arvonnousuun, Häkämies sanoi.

Kemiran osakkeiden myynnin seurauksena valtion osakemyyntitulot tältä vuodelta nousivat 863 miljoonaan euroon. Toukokuun lopussa valtio myi vajaan kolmanneksen osuuden Kemira GrowHow'sta norjalaiselle kemianteollisuusyritys Yara Internationalille.

Valtio on viime vuosina käyttänyt osakemyynneistä saatuja tuloja ennen muuta valtion velan lyhentämiseen. Hallitusohjelman mukaan osakkeiden vuotuisten myyntitulojen ylittäessä 400 miljoonaa euroa, voidaan osa ylityksestä käyttää kertaluonteisiin osaamista, innovaatioita ja talouden kasvua edistäviin investointeihin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.