Mainos

Valtio pienensi Sampo-omistustaan

Suomen valtio on myynyt 8 prosenttia omistamistaan Sammon A-osakkeista vakuutusyhtiö Varmalle. Kaupassa vaihtoi omistajaa 44 336 000 osaketta 9,21 euron kappalehintaan.

Pääministeri Matti Vanhasen hallitus on päättänyt pienentää valtion omistusta rahoituskonserni Sammosta. Valtio myy noin 8 prosenttia yhtiöstä työeläkeyhtiö Varmalle. Kauppahinta on runsaat 408 miljoonaa euroa. Kaupan jälkeen valtion omistusosuus Sammosta laskee 32,4 prosenttiin.

Varmalle siirtyy 44 336 000 osaketta. Valtio saa osakkeista 9,21 euroa osakkeelta eli yhteensä 408 334 500 euroa. Kaupasta saatuja rahoja ei ole valtiovarainministeriössä korvamerkitty mihinkään tiettyyn tarkoitukseen, vaan ne menevät talousarvion yleiskatteeseen.

Varman osakesijoituksista neljännes Sammossa ja Ifissä

Varman omistusosuus Sammossa nousee kaupan jälkeen 15,6 prosenttiin. Yhtiö on lisäksi ennestään myös vahinkovakuutusyhtiö Ifin suuri omistaja, ja yhteensä neljännes sen osakesijoituksista on nyt sidoksissa Sampo- ja If -sijoituksiin.

- Yksittäisen yritysriskin osuus on tämän kaupan myötä lisääntynyt, mutta katsomme sen olevan meille mahdollinen sijoitussalkun kokonaisriskin näkökulmasta, Varman varatoimitusjohtaja Matti Vuoria kommentoi yhtiön tiedotteessa.

Vuoria perusteli Sampo-potin kasvatusta sillä, että Varma turvaa kaupalla jakelutiensä ja kehittää asiakaspalvelujaan. Sampoa pidetään Varmassa muutenkin hyvänä sijoituksena.

- Sammon johdon toiminta on ollut omistaja-arvon näkökulmasta menestyksellistä. Meillä ei ole syytä epäillä menestyksekkään toiminnan jatkumista, Vuoria luonnehti.

Hän huomautti, että Varma on viime vuosina aktiivisesti osallistunut Sammon omistaja-arvojen kehittämiseen, ja tällä kaupalla halutaan viestiä työn jatkumisesta.

(MTV3-STT)

(Talousuutiset 24.03.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.