Mainos

Valtiolle satojen miljoonien osingot

Eniten valtion kassaa rikastuttaa Fortum, mutta myös Rautaruukki, Outokumpu ja TeliaSonera ovat osingonmaksajien kärkipäässä.

Valtio kuittaa tänä vuonna 650 miljoonan euron osinkotulot omistamistaan yhtiöistä, kertoo Taloussanomat.

Osinkojen määrä jää yli 150 miljonaa euroa pienemmäksi kuin vuosi sitten, jolloin osinkopottia kasvattivat Sammon jättimäiset osingot.

Finanssiyhtiö Sampo kevensi vuosi sitten tasettaan ja maksoi omistajilleen lähes miljardin euron jättiosingot. Valtion osuus niistä oli 335 miljoonaa euroa. Tänä vuonna valtion kassaan kertyy rahaa ilman Sammon osinkoja ainakin 650 miljoonaa euroa. Summa ylittää jo nyt sadalla miljoonalla eurolla valtion talousarvioennusteen osinkotuloista.

Eniten yksittäisistä yhtiöistä osinkotuloja valtion kassaan tuottaa energiayhtiö Fortum noin 300 miljoonaa euroa. Myös teräsyhtiöt Rautaruukki ja Outokumpu sekä TeliaSonera ovat osingonmaksajien kärkipäässä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.