Mainos

Valtionyhtiöiden muhkeat salkut: 800 000 000 euroa sijoituksissa

Valtionyhtiöillä on mittavia salkkuja. Sitä, missä jopa satojen miljoonien varat ovat kiinni, ei kerrota.

alko

106,8 miljoonaa euroa

Alkon tilinpäätöksessä rahoitusarvopapereiden kirjanpitoarvoksi on merkitty 25,1 miljoonaa euroa. Sen Alko kertoo sijoittaneensa yritysten joukkovelkakirjalainoihin. Lisäksi Alko on sijoittanut rahaa yritystodistuksiin ja pankkitalletuksiin. Yhteensä sijoitusten arvo vuodenvaihteessa oli 106,8 miljoonaa euroa.

Alkon sijoitustoimintaa hoitaa talousjohtaja, ja yhtiön kassanhallintaperiaatteet hyväksyy hallitus. Viime vuonna sijoituksista kertyi noin kahden prosentin tuotto.

Alkon liikevaihto viime vuonna oli noin 1,175 miljardia euroa ja Alko työllisti yli 2600 suomalaista.

altia

Altia: 0 euroa

Altia ei ole sijoittanut varoja konsernin ulkopuolisiin yhtiöihin.

–Keskitymme ydinliiketoimintaamme, joka on alkoholiliiketoiminta. Emme harjoita sijoitustoimintaa, Anu Salmi-Savilampi Altian viestinnästä sanoo.

Altian liikevaihto viime vuonna oli 475,8 miljoonaa euroa ja se työllisti Suomessa yli 500 ihmistä.

Finavia

Finavia: 46 miljoonaa euroa

Finavia oli vuodenvaihteessa sijoittanut lyhytaikaisiin pankkitalletuksiin 30 miljoonaa euroa ja yritys- ja kuntatodistuksiin 16 miljoonaa euroa. Päätökset yritys- ja osakesijoituksista tekee Finavian hallitus. Yhtiön tavoitteena on sijoittaa turvallisesti.

Tulevaisuudessa Finavia kertoo siirtävänsä painopistettä sijoittamisesta lainanottoon. Finavialla on edessään arviolta 900 miljoonan euron suuruiset investoinnit.

Finavia-konsernin liikevaihto viime vuonna oli noin 353 miljoonaa euroa ja se työllisti yli 2200 henkeä.

Itella

Itella: 120,5 miljoonaa euroa

Itellalla rahoitusarvopapereissa, kuten kotimaisten yritysten yritystodistuksissa ja joukkovelkakirjalainoissa, oli vuodenvaihteessa kiinni 120,5 miljoonaa euroa. Arvo on kasvanut vuodessa 18,5 prosenttia.

Itella - nykyisin siis Posti - korostaa, että kyse ei ole niinkään sijoitustoiminnasta kuin likviditeettireservin ylläpidosta. Suuri palkanmaksaja ei halua makuuttaa rahoja pankkitilillä, mutta ei hae rahoille myöskään riskituottoa.

–Käteisvaroilla ei spekuloida, kommentoi rahoitusjohtaja Jutta Tuominen.

Itellan sijoitustoimintaa hoidetaan emoyhtiön rahoitusyksikössä ja se tuotti viime vuonna 2 miljoonaa euroa.

Itellan liikevaihto viime vuonna oli noin 1,98 miljardia euroa ja se työllisti viime vuonna yli 20 000 suomalaista.

veikkaus

Veikkaus: 248 miljoonaa euroa

Valtionyhtiöistä suurin salkku näyttää olevan Veikkauksella, jonka sijoitusten arvo kohoaa noin 248:aan miljoonaan euroon. Veikkaus sijoittaa opetus- ja kulttuuriministeriön sijoitusohjeen mukaisesti. Ohjeessa on mainittu sijoitusperiaatteeksi matalan riskin sijoittaminen.

Veikkaus voi sijoittaa Finanssivalvonnan valvomien pankkien talletuksiin tai korkorahastoihin, valtion omiin obligaatioihin tai muiden EU-maiden sijoitusinstrumentteihin, joiden luottoluokitus on vähintään A-, sekä suomalaisten kuntien ja Kuntarahoituksen liikkeelle laskemiin sijoituselementteihin. Osakkeisiin Veikkaus ei enää sijoita, mutta yhtiöllä on vähän aiemmin hankittuja puhelinyhtiöiden, urheilu- ja pysäköintipaikkojen osakkeita.

Veikkaus hallinnoi sijoitussalkkuaan itse. Viime vuonna sijoitukset tuottivat 1,175 miljoonaa euroa.

Veikkauksen liikevaihto viime vuonna oli lähes 1,86 miljardia euroa. Veikkauksella työskenteli 333 suomalaista. Veikkaus ja Yle ovat yhtiöistä ainoat, joiden henkilöstömäärä vuosien 2012 ja 2013 välissä kasvoi hiukan.

vr

VR: 243,8 miljoonaa euroa

VR-Yhtymällä on rahoitusarvopapereita 243,8 miljoonan euron arvosta. Määrä on kasvanut edellisvuodesta yli puolella, sillä vuonna 2012 arvo oli 161 miljoonaa euroa. Viidessä vuodessa rahoitusarvopapereiden arvo on noussut sadalla miljoonalla eurolla. VR kertoo varautuvansa tulevaisuuden suuriin kalustoinvestointeihin.

VR ei kerro tarkkoja sijoituskohteita. Suurin osa rahoista eli reilut 85 miljoonaa euroa oli vuodenvaihteessa yritystodistuksissa. Korkorahastoissa oli kiinni yli 73 miljoonaa euroa. Pankkien sijoitustodistuksissa ja talletuksissa oli vajaat 49 miljoonaa euroa ja loput, vajaat 37 miljoonaa euroa oli sijoitettuna muun muassa lyhyisiin joukkovelkakirjalainoihin.

VR kertoo sijoittavansa varoja alhaisella riskillä ja pääasiassa siksi, että rahat tuottaisivat paremmin kuin pankkitilillä. Sitä, kuka sijoitustoimintaa hoitaa tai kuinka hyvin sijoitustoiminta tuottaa VR ei kommentoi.

VR:n liikevaihto viime vuonna oli 1,42 miljardia euroa ja se työllisti Suomessa reilut 9700 ihmistä.

yle

Yle: 32,5 miljoonaa euroa

Ylen taseeseen on kirjattu 32,5 miljoonaa euroa rahoitusarvopapereita. Summa sisältää joukkovelkakirjalainoja, sijoitus- ja kuntatodistuksia sekä sijoituksia korkorahastoihin.

Sijoitustoimintaa hallinnoi Ylen talousosaston maksuvalmiuden ja rahoituksen hoidosta vastaava toiminto.

Valtio omistaa Yleisradion 99,98-prosenttisesti. Loppuihin omistajiin kuuluu myös MTV.

Ylen liikevaihto viime vuonna oli noin 466 miljoonaa euroa ja siellä työskenteli noin 3173 ihmistä. 

MTV Uutisten tutkiva ryhmä kysyi sijoitustietoja seitsemästä valtion kokonaan omistamasta yhtiöstä, joiden ydintoimintoihin sijoitustoiminta ei kuulu. Yhtiöt olivat Alko, Altia, Finavia, Itella, Veikkaus, VR ja Yleisradio.

Näiden seitsemän valtionyhtiön sijoitussalkkujen yhteenlaskettu arvo kohoaa lähes 800:aan miljoonaan euroon. Yksikään yhtiö ei kertonut, mihin varat tarkalleen ottaen on sijoitettu.

Varojen käyttö avoimeksi

Transparency Suomi on ihmeissään siitä, etteivät valtionyhtiöt kerro sijoituskohteita tarkemmin.

–Veronmaksajat ovat rahoittaneet kaiken tämän. Olisi hyvin luonnollista, että varat ja niiden käyttö on suuren yleisön eli veronmaksajien tiedossa, Transparency Suomen hallituksen jäsen Erkki Laukkanen sanoo.

Hän muistuttaa, että Suomi on sitoutunut verovarojen maakohtaiseen raportointiin maaliskuussa hallituksen kansainvälisen veronkierron vastaisessa toimintaohjelmassa.

–Siinä aika selkeästi sanotaan, että Suomi sitoutuu maakohtaiseen kirjanpitoon nimenomaan valtionyhtiöissä ja valtioenemmistöisissä yhtiöissä, Laukkanen muistuttaa.

Maakohtainen kirjanpito tarkoittaisi sitä, että yritys, tässä tapauksessa valtionyhtiö kertoisi, missä kaikissa maissa se maksaa työntekijöille palkkaa tai minne kaikkiin maihin se on tehnyt erilaisia sijoituksia.

Valtioneuvoston omistajaohjausosaston mukaan maakohtainen raportointi etenee.

–Maakohtaiseen ja verolajikohtaiseen raportointiin siirtyminen valtio-omisteisissa yrityksissä on erittäin kova tavoite. Ohjeistus on yhtiöille annettu ja sen noudattaminen näkyy ensi vuonna julkistettavissa tilinpäätöksissä, ylijohtaja Eero Heliövaara sanoo.

Tieto jää rivien väliin

Kolmella suurella valtionyhtiöllä, Itellalla, VR-Yhtymällä ja Veikkauksella oli vuodenvaihteessa yhteensä yli 612 miljoonan euron sijoitukset. Veikkaus puhuu suoraan sijoitussalkusta, mutta VR ja Itella korostavat, että kyse ei niinkään ole sijoitustoiminnasta kuin kassavarojen hallinnasta. Kaikki valtionyhtiöt kuvailevat sijoitustoimintaansa maltilliseksi tai turvallisuushakuiseksi. Ulkopuolisen on vaikea arvioida, pitävätkö luonnehdinnat paikkansa, kun tarkkoja sijoituskohteita ei kerrota.

–Voidaan sanoa, että salkut ovat suuria ja että kasvua on ollut yllättävän paljon. Ja juuri se, että salkut ovat niin suuria ja kasvua on ollut niin paljon asettaa kysymyksiä siitä, mistä se kasvu on tullut, Transparency Suomen Laukkanen sanoo.

Erityisesti on kasvanut VR-Yhtymän salkku, jonka arvo nousi vuosien 2012 ja 2013 välillä yli 51 prosenttia.

Tarkasteltujen valtionyhtiöiden joukossa Altia on poikkeus, sillä se ei ole sijoittanut varoja ulkopuolisiin yrityksiin.

Uutiseen korjattu Finavian liikevaihto lauantaina 30.8. klo 10.00.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.