Mainos

Vanhala jatkaa Paperiliiton johdossa

Petri Vanhala (sd.) jatkaa Paperiliiton puheenjohtajana tulevan nelivuotiskauden. Päätös oli yksimielinen. Valinta tehtiin Paperiliiton liittokokouksessa Helsingissä.

Eilen Vanhala sanoi kokouksen avauspuheessaan, että Paperiliitto ei sulje pois keskitettyä sopimusratkaisua seuraavalla työmarkkinakierroksella. Vanhalan mukaan vientiteollisuus määrittelisi mallissa palkkaratkaisun tason.

Paperiteollisuuden raamisopimuksen mukainen sopimuskausi ulottuu keväälle.

50-vuotias Vanhala on toiminut Paperiliiton puheenjohtajana vuodesta 2011, jolloin hänet valittiin kesken kauden Jouko Ahosen (sd.) tilalle. Ahonen joutui edellisvuonna luopumaan tehtävästään, kun liitto hermostui hänen lausuntoihinsa, joissa puolustettiin eläkeyhtiöiden johtajien palkkoja ja palkkioita.

Ennen puheenjohtajakautensa alkua Petri Vanhala ehti toimia Paperiliiton liittosihteerinä 2003-2011.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.