Mainos

Vehnäkriisi alkaa nostaa jo voin ja lihankin hintoja

Huono sato Itä-Euroopassa on nostanut leipätuotteiden hintaa jopa 50 prosenttia.

Vehnän hinnan kipuaminen ennätyskorkealle on jo nostanut leivän hintaa kymmeniä prosentteja eri puolilla Eurooppaa. Koska rehuvehnäkin on kallistunut, on hintapaine siirtymässä myös maito- ja lihatuotteisiin.

Viljatuotteiden hinnannousut alkoivat jo elokuussa. Kovimmat korotukset on tähän mennessä nähty itäisessä Euroopassa, missä oma sato jäi surkeaksi ja leipomoita kuristaa vehnän korkea pörssihinta.

Unkarissa ja Bulgariassa leipätuotteiden hinnat ovat nousseet 20-30 prosenttia. Bosniassa korotukset ovat olleet jopa 30-50 prosentin luokkaa, ja Saksassa, Ranskassa ja Hollannissakin on puhuttu vähintäänkin 10 prosentista.

Hintojen nousu uhkaa myös vehnäisiä muroja, myslejä ja pastatuotteita. Japanin suurin nuudeliyhtiö Nissin Food Product kertoi viime viikolla joutuvansa korottamaan pikanuudelien hintoja ensimmäistä kertaa 17 vuoteen.

Vehnäkriisi alkaa heijastua jo maidon- ja lihantuotantoon. Lypsy- ja karjatilat sekä kanankasvattajat joutuvat Euroopassa maksamaan rehuvehnästä arviolta kaksinkertaista hintaa viimevuotiseen verrattuna.

Siksi on todennäköistä, että leipomotuotteissakin kovimmat nousut tullaan näkemään sellaisissa tuotteissa, joissa käytetään paljon voita. Saksan leipuriliitto povaa ainakin 15 prosentin korotuksia croissanteille ja kuivakakuille.

Sianlihatuotteisiin taas kohdistuu ranskalaistutkimuksen mukaan jo nyt 6-13 prosentin hintapaine. Laadukkaimpien kinkkujen odotetaan kallistuvan eniten.

Inflaatiopaine voimistuu

Ranskan ja Britannian lihantuottajajärjestöt ovat myös väläytelleet edessä olevan rajuja tuotannonsupistuksia. Tuottajat pelkäävät, että vahvaa neuvotteluvoimaa käyttävät isot kauppaketjut eivät suostu siirtämään kustannusten nousua täysimääräisenä kuluttajahintoihin.

Tilanne on johtanut useissa maissa sisäpoliittiseen kiistelyyn. Esimerkiksi Ranskassa hallitus on vedonnut vähittäiskauppaan, jotta hinnankorotukset pysyisivät maltillisina.

- Me emme voi olla ainoita, jotka joutuvat hallituksen inflaatiopolitiikan maksumiehiksi, sivalsi taas sianlihantuottajien järjestön FNP:n puheenjohtaja Jean-Michel Serres.

Maataloustuotteiden inflaatiovaikutuksista on huolissaan myös Euroopan keskuspankki. Pääjohtaja Jean-Claude Trichet otti aiheen esille torstaina korkopuheensa yhteydessä.

Nähtäväksi jää kuinka iso vaikutus vehnän hintarallilla tulee hintatasoon olemaan. Unkarin maatalousministeri povasi viime viikolla jopa 20 prosentin elintarvikeinflaatiota, mikä johti tukkanuottasille maan valtiovarainministerin kanssa.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.