Mainos

Venäjän väite: Valuuttakriisi on ohi

Venäjän valtiovarainministerin Anton Siluanovin mukaan maan valuuttakriisi on ohi. Ministeri kuitenkin varoittaa inflaation pysyvän korkeana.  

Ruplan arvo syöksyi ennätyksellisen alas aiemmin tässä kuussa. Sittemmin rupla on saanut takaisin suuren osan menettämästään arvosta. Tänä aamuna rupla oli vahvistunut vajaat kaksi prosenttia suhteessa dollariin ja euroon. 

Yhdellä dollarilla sai noin 52,5 ruplaa ja yhdellä eurolla 64,5 ruplaa.  

Rupla on vahvistunut viime päivinä hallituksen määrättyä valtio-omisteiset vientiyritykset myymään osan ulkomaan valuutastaan. 

Ruplaa vahvistavat myös verot, joiden maksamiseen vientiyritykset joutuvat vaihtamaan ulkomaan valuuttaa rupliksi.  
Analyytikoiden mukaan ruplan arvo riippuu kuitenkin lähinnä öljyn hinnan ja Ukrainan tilanteen kehityksestä.  

Venäjän presidentin Vladimir Putinin taloudellinen neuvonantaja arvioi inflaation asettuvan tänä vuonna noin 11 prosenttiin.  

– Inflaatio on noussut jo 11,4 prosenttiin, siitä tulee noin 11 prosenttia, sanoi Andrei Belousov toimittajille uutistoimisto RIA Novostin mukaan.

Rahareservit hupenevat  

Venäjän toimet ruplan tukemiseksi ovat lopulta toimineet, mutta samalla ne ovat käyneet kalliiksi. Moscow Times -lehden mukaan maan kulta- ja ulkomaanvaluuttareservien arvo on pudonnut alle 400 miljardin dollarin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009.  

Maan keskuspankki on pelkästään tänä vuonna käyttänyt 80 miljardia dollaria ruplan arvon puolustamiseen. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.