Mainos

Vienti väheni

Vienti Suomesta väheni syyskuussa, kerrotaan tullihallituksen perjantaina julkaisemissa ennakkotiedoissa. Tavaroita ja palveluita vietiin 22 miljardilla markalla, mikä on 18 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana.

Samaan aikaan tuonti supistui 7 prosenttia. Ylijäämää kertyi 5,5 miljardia markkaa. Tammi-syyskuussa viennin arvo oli 2 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Kauppataseen ylijäämä oli ennakkotietojen mukaan yli 50 miljardia markkaa, kun se edellisenä vuonna oli lähes 4 miljardia markkaa enemmän.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.