Mainos

Vientiyhtiöt kaavailevat yhteistä logistiikkakeskusta

Suuret vientiyhtiöt suunnittelevat yhteistä logistiikkakeskusta pääkaupunkiseudulle.

-

Metsäyhtiö UPM-Kymmenen ja satamapalveluyhtiö Finnsteven lisäksi hankkeessa on mukana toinen metsäyhtiö M-real. Jos hanke etenee, mukaan on tarkoitus saada myös suuria tuontiyrityksiä.

STT:n tietojen mukaan hankkeen selvitystyö on vasta alkuvaiheessa. Esitutkimuksen logistiikkakeskuksen rakentamisesta on määrä valmistua elokuussa. Sijoituspaikaksi on kaavailtu ainakin Hyvinkään ja Riihimäen alueita.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.