Mainos

Viikko alkoi pörssissä laskutunnelmissa

Helsingin pörssissä uusi viikko ei tuonut helpotusta yleiseen apeuteen, vaan kurssit kääntyivät perjantain pienen nousun jälkeen jälleen laskuun.

Muiden Euroopan pörssien tapaan synkkyyttä lisäsi Saksan täpärä vaalitulos, minkä pelätään heikentävän pääministerinä jatkavan Gerhard Schröderin liikkumavaraa. Saksa on Euroopan suurin talous. Maan talous on kehittynyt monia muita Euroopan maita heikommin.

Laskukierrettä vahvisti New Yorkin pörssien avautuminen selkeässä laskussa. Helsingin pörssissä yleistä hintakehitystä kuvaava Hex-indeksi heikentyi perjantaista 2,4 prosenttia 5127,60 pisteeseen. Helsingissä on jo tänä vuonna käyty yli 400 pistettä heikommissa lukemissa. Esimerkiksi Frankfurtin pörssissä Dax-indeksi putosi päivän aikana alimmilleen kuuteen vuoteen.

Nokian osakkeen hinta halpeni Helsingissä 3,3 prosenttia 12,70 euroon. Päivän eniten laskijoiden kärkijoukosta se jäi kauas, sillä eniten laskenut Kesla menetti arvostaan melkein 11 prosenttia ja kymmenenneksi eniten laskenut Raisiokin 5,4 prosenttia. Päivän laskulinjasta poikkesi eniten Fiskars, jonka osakkeen hinta vahvistui 6,2 prosenttia 8,50 euroon.

Vaihdetuimmista yhtiöistä nousseiden listalta löytyi Elisa, jonka osake kallistui perjantaista hieman vaille 4 prosenttia 5,07 euroon. Päivän vaihto oli 442 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.