Mainos

Viro liittynee euroalueeseen ensi vuonna

Euron käyttöönotto Virossa on taas askeleen lähempänä. EU:n valtiovarainministerit hyväksyivät maanantaisessa kokouksessaan Viron liittymisen euroalueeseen tammikuun alusta 2011.

EU-komissio oli arvioinut maan eurokelpoiseksi jo viime kuussa. Lopullisesti asian ratkaisevat unionin valtionpäämiehet, mutta siunausta pidetään enää muodollisuutena.

Euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin mukaan Viro täyttää euron ehdot ja on sitoutunut tiukkaan talouspolitiikkaan ja rakenneuudistuksiin.

Virosta tulee 17. euromaa. Seuraavaa euroalueen laajentumista saadaan todennäköisesti odottaa joitakin vuosia, sillä seuraavat ehdokkaat - Tshekki, Unkari ja Puola - kärsivät joko korkeasta budjettivajeesta tai inflaatiosta tai peräti molemmista.

Katso Marjo Näkin raportti Tallinnasta

(MTV - STT - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.