Mainos

Viron rautateille uusi omistajaehdokas

Viron rautatiet sai vapunaattona jälleen uuden omistajaehdokkaan, kun yksityistämisvirasto myi 66 prosenttia Viron tavaraliikenteestä vastaavan Eesti Raudteen osakkeista yhdysvaltalais-virolaiselle BRS-yhteenliittymälle miljardin kruunun kauppahinnasta.

Edellinen ostaja, Rail Estonia, tarjosi Viron tavaraliikenteestä 1,7 miljardia kruunua vuoden alussa. Se ei kuitenkaan monenlaisista yrityksistään huolimatta saanut summaa kokoon, ja sopimus irtisanottiin maaliskuun alussa.

BRS jäi ensimmäisessä tarjouskilpailussa miljarditarjouksellaan toiseksi. Nyt se on luvannut kauppahinnan lisäksi investoida rautatiekaluston ja -verkoston uusimiseen 700 miljoonaa kruunua. Sen ensimmäinen tehtävä on koko Viron veturikannan vaihtaminen.

Yhtiö ilmoitti tuovansa puolen vuoden kuluessa Viroon 74 yhdysvaltalaista käytettyä veturia vanhojen ympäristölle vaarallisten venäläisveturien tilalle. Yhtiö aikoo myös parantaa liikenneyhteyksiä Narvan ja Tapan välillä jo lähitulevaisuudessa sekä aloittaa Petseri-Tapa-radan peruskorjauksen, kun rataosuudelle tulee riittävästi liikennettä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.