Mainos

VM: Suomi välttyy taantumalta

Valtiovarainministeriö arvioi Suomen Pankin tavoin, että Suomi välttyy taantumalta. Bruttokansantuote kasvaa ensi vuonna 0,4 prosenttia, ministeriö ennustaa.

Työttömyysaste nousee VM:n tänään julkistaman ennusteen mukaan hiukan eli 0,2 prosenttiyksikköä 8,1 prosenttiin.

Talous kääntyy VM:n mukaan kasvuun ensi vuoden loppupuolella. Vuonna 2013 kokonaistuotanto kasvaa 1,7 prosenttia.

Julkisen talouden alijäämä syvenee suhdannekatsauksen mukaan ensi vuonna 1,4 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Arvio on lähes prosenttiyksikön korkeampi kuin vielä syyskuussa.

Valtiontalouden alijäämä pysyy 3,8 prosenttina bruttokansantuotteesta sekä tänä että kahtena seuraavana vuonna.

Valtiovarainministeriön ensi vuoden kasvuennuste on sama kuin Suomen Pankin ennuste. Seuraavana vuonna keskuspankin ekonomistit ennakoivat kasvun olevan 0,1 prosenttiyksikköä nopeampaa kuin ministeriö

(MTV3 - STT)

Katso Jussi Kärjen juttu (Kymmenen uutiset 20.12.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.