Mainos

Volvo supistaa kuorma-autojen myyntiä

Ruotsalainen autonvalmistaja Volvo aikoo laskea markkina-osuuttaan kuorma-autojen myynnin osalta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.

Markkina-osuutta supistetaan Suomessa 10 prosenttia. Myös Ruotsissa ja Norjassa supistusta tapahtuu 15 prosenttia. Volvo haluaa toiminnallaan takaavansa sen, että Eu hyväksyisi Scanian siirtymisen Volvon omistukseen.

Volvo ilmoitti jo viime syksynä hankkineensa enemmistöosuuden kuorma-autoja ja busseja valmistavasta ruotsalaisesta Scania-yhtymästä. EU ilmaisi alustavassa selvityksessään huolensa siitä, että fuusio antaa Volvolle hallitsevan aseman raskaiden ajoneuvojen valmistuksessa etenkin Pohjoismaissa. Laskemalla markkinaosuuttaan kuorma-autojen myynnissä Volvo toivoo tyydyttävänsä EU:n komission vaatimukset.

EU:n on määrä kertoa päätöksensä Volvo/Scania-kauppasta kevään aikana.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.