Mainos

Volvo vähentää tuhansia työpaikkoja

Kuorma-autovalmistaja Volvo suunnittelee 4400 työpaikan vähentämistä.

Suurin osa vähennyksistä tehdään tämän vuoden aikana, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Vähennyksiä tehdään kaksi kertaa aiottua enemmän.

Lukuun sisältyy jo aiemmin ilmoitettu 2000 työntekijän ja konsultin vähennys.

Uutistoimisto TT:n mukaan Volvolla on runsaat 95500 vakituista työntekijää eri puolilla maailmaa. Määräaikaisia ja konsultteja on lähes 15000.


 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.