Mainos

Suomi EU:n taloussääntöjen rajoilla: Komission huolena kasvava velkasuhde

EU:n komissio kertoo keskiviikkona, joutuuko Suomi tiukennettuun talousohjaukseen. Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n arvion mukaan siihen ei ole toistaiseksi syytä. 

Komissiossa erityisenä huolena on Suomen kasvava velkasuhde, joka ei näytä kääntyvän millään laskuun. 

Viime vuonna Suomen julkisen talouden velka oli 63,1 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. EU-sääntöjen mukaan velkasuhde ei saisi ylittää 60 prosenttia. 

Suhdanteista korjattu velkasuhde pysyi kuitenkin sallituissa rajoissa. VTV:n mukaan Suomi ei näin ollen vielä riko sääntöjä. 

– Kun komissio oman arvionsa julkistaa, siinä on suhdannekorjattu velka, jota tarkastellaan, sanoo VTV:n budjettivalvontapäällikkö Heidi Silvennoinen

Tiukennettu talousohjaus eli niin sanottu liiallisen alijäämän menettely tarkoittaisi selvästi tiukempaa raportointivelvollisuutta komissiolle. Se lisäisi virkamiesten työmäärää, ja Suomi joutuisi selvittämään ongelmiaan myös ministeritason kokouksissa. 

Viime keväänä Suomi vältti täpärästi kyseisen menettelyn. Silloin huolena oli velkasuhteen lisäksi julkisen talouden liiallinen alijäämä. Budjettivaje ei saisi ylittää kolmea prosenttia bruttokansantuotteesta. Nyt lukema on painunut sallittuihin rajoihin.  

Ongelmia lähivuosina

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) sai keväällä komissiolta paimenkirjeen, joka varoitti velkasuhteen kasvusta ja muistutti rakenneuudistusten tarpeesta. Stubb vastasi arvioimalla VTV:n tapaan, että liiallisen alijäämän menettelylle ei ole perusteita.

VTV:n mukaan Suomi on toistaiseksi noudattanut EU:n talouskurisopimuksen sääntöjä, mutta lähivuosina velkakriteeri on rikkoutumassa. 

Komissio tekee arvionsa toteutuneiden lukujen perusteella. Silvennoisen mukaan on selvää, että suhdanteista puhdistettu velkasuhde rikkoo sallitun rajan tänä vuonna. Näin Suomen on vastedes yhä vaikeampi välttää joutumista erityistarkkailuun. 

Komissio on kuitenkin lisännyt sääntöihin joustavuutta ja tilaa harkinnalle. Tulkinnanvaraisuuden on arvioitu syövän sääntöjen uskottavuutta. Myös sääntöjen yksinkertaistamisen tarpeesta on käyty keskustelua.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.