Mainos

Vuosi sitten tappiota toista miljardia – nyt UPM kiri voitolle

Metsäyhtiö UPM:n loka-joulukuun tulos ennen veroja nousi 115 miljoonaan euroon. Vuosi sitten isot alaskirjaukset painoivat tuloksen 1,7 miljardia euroa tappiolle.

– Viimeinen neljännes oli tyydyttävä päätös vuodelle, joka alkoi reippaassa vastatuulessa, toimitusjohtaja Jussi Pesonen arvioi yhtiön tiedotteessa.

Loppuvuoden tulos oli hänen mukaansa osin kausivaihtelujen ansiota, mutta myös vuoden aikana tehdyt toimenpiteet tuottivat tulosta.

UPM:n viime keväänä aloittama rankka säästökuuri on Pesosen mukaan edennyt ripeästi. Loka-joulukuun aikana oli saavutettu jo lähes puolet tavoitelluista 200 miljoonan euron säästöistä. Yhtiön eri yksiköissä käytiin isoja yt-neuvotteluja pitkin vuotta.

Pesonen iloitsee myös siitä, että vahvan rahavirran ansiosta UPM:n nettovelka lyheni loka-joulukuussa yli 260 miljoonalla eurolla.

UPM:n loka-joulukuun liikevaihto oli 2,65 miljardia euroa, eli lähes vuoden takaisella tasolla. Yhtiö arvioi, että sen liiketoiminnan näkymät tämän vuoden alkupuolella ovat vakaat.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.