Mainos

Wärtsilä kohensi tulostaan

Wärtsilä arvioi kysynnän pysyvän hyvänä ainakin seuraavat puoli vuotta. Yhtiö esittää ylimääräiselle yhtiökokoukselle lisäosinkojen jakamista.

Voimakas kysyntä vauhditti konepajakonserni Wärtsilän tulosta heinä-syyskuussa. Yhtiö kohensi tulostaan reippaasti, sillä tulos ennen veroja nousi 61 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 37 miljoonasta eurosta. Vertailukelpoinen liikevaihto kohosi 26 prosenttia 767 miljoonaan euroon.

Wärtsilä takoo nyt niin vahvasti, että yhtiö esittää 1,50 euron lisäosingon jakamista jokaiselta A- ja B-osakkeelta. Konsernijohtaja Ole Johansson arvioi kysynnän pysyvän hyvänä ainakin seuraavat puoli vuotta.

- Korkea tilauskanta helpottaa tulevien vuosien liiketoiminnan volyymin arviointia. Liikevaihto jatkoi voimakasta kasvuaan ja kannattavuus oli odotusten mukainen. Kysyntä jatkuu hyvänä ainakin seuraavat kuusi kuukautta, Johansson sanoi.

Wärtsilä arvioi, että liikevaihto kasvaa tänä vuonna yli viidenneksen hyvän tilauskannan siivittämänä. Yhtiö uskoo, että viime vuonna saavutettu kannattavuustaso säilyy. Ensi vuonna Wärtsilän liikevaihdon ennakoidaan kasvavan noin 10-15 prosenttia tämän vuoden liikevaihtoon verrattuna.

Yhtiö ennakoi lisää kasvumahdollisuuksia vuodeksi 2008, koska ensi vuoden puolivälissä yhtiö saa lisää kapasiteettia.

Wärtsilän tilauskertymä kasvoi heinä-syyskuussa neljänneksen ja kohosi noin 1,1 miljardiin euroon. Yhtiön tilauskanta puolestaan oli syyskuun lopussa yli puolet suurempi kuin vuosi sitten.

Lisäosingon jakamisesta päättää Wärtsilän ylimääräinen yhtiökokous 24. marraskuuta. Jos yhtiökokous hyväksyy hallituksen esityksen, ylimääräinen osinko ropsahtaa osakkeenomistajille 7. joulukuuta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.