Mainos

Wärtsilä ostaa brittiläisen meriteknologiayrityksen

Konepajajätti Wärtsilä ostaa brittiläisen Hamworthy-teknologiayrityksen. Wärtsilä kertoi tänään tekevänsä pörssilistatusta yhtiöstä 383 miljoonan punnan eli noin 445 miljoonan euron käteisostotarjouksen. Hamworthyn hallitus suosittelee tarjouksen hyväksymistä, kertoi Wärtsilä.

Hamworthy toimittaa erikoislaitteita ja palveluja merenkulun, öljy- ja kaasualan sekä teollisuuden käyttöön. Yhtiön liikevaihto oli maaliskuussa päättyneellä tilikaudella 182 miljoonaa puntaa. Työntekijöitä sillä on 1 150.

Wärtsilän konsernijohtaja Björn Rosengren arvio, että yritysosto saadaan päätökseen ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Yrityskauppa edellyttää viranomaisten hyväksyntää Saksassa ja Norjassa.

Wärtsilän liikevaihto oli viime vuonna 4,6 miljardia euroa. Wärtsilällä on yli 17 500 työntekijää. Yhtiö toimii 70 maassa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.