Mainos

Wideroos antoi periksi Suomen Pankki -kiistassa

Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos on luopunut vaatimuksestaan, että Suomen Pankki keventäisi rajusti vajaan 850 miljoonan euron kantarahastoaan. Ministerin mielenmuutos merkitsee sitä, että eduskunta on ehkä jo ensi viikolla saamassa käsiteltäväkseen Suomen Pankin voitonjakoa ja eräitä avainnimityksiä koskevan lainmuutoksen.

Asia nytkähti eteenpäin, kun hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat näyttivät vihreää valoa Wideroosin uusimmalle esitykselle. Wideroosin ehdotuksen mukaan Suomen Pankin kantarahastoon ei kosketa lainkaan, mutta pankin voitto ohjataan kokonaan valtiolle, ellei eduskunnan pankkivaltuusto päätä toisin. Viime vuosina pankki on siirtänyt puolet voitosta omaan vararahastoonsa.

Uusi laki muuttaisi myös Suomen Pankin johtokunnan jäsenten nimittämistä. Presidentti nimittäisi jatkossa vain johtokunnan puheenjohtajan eli Suomen Pankin pääjohtajan. Muiden johtokunnan jäsenten nimityksistä päättäisi eduskunnan alainen pankkivaltuusto. Wideroos esitti alun perin, että Suomen Pankin kantarahastosta siirrettäisiin valtiolle 741 miljoonaa euroa, jolloin rahastoon jäisi vain 100 miljoonaa euroa. Sittemmin Wideroos ehdotti, että rahastoa purettaisiin vaiheittain useamman vuoden aikana.

Suomen Pankin johto on arvostellut voimakkaasti puuttumista pankin voittovaroihin. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmissä asia on herättänyt ristiriitaisia tuntoja. Wideroos oli illalla luottavainen siihen, että muutosesitys saa tällaisena hallituspuolueiden tuen eduskunnassa.

- Olen ymmärtänyt, että asia on selvä, ministeri sanoi.

Wideroosin mukaan on myös sovittu siitä, että lainmuutos käsitellään eduskunnassa vielä tämän syksyn aikana, jolloin se voisi tulla voimaan heti ensi vuoden alusta. Wideroos selvitti mielenmuutostaan kantarahastoa koskevassa asiassa sillä, että tässä aikataulussa ei ollut mahdollista saada aikaan muunlaista ratkaisua, jonka taakse kaikki hallitusryhmät voisivat tulla.

- En halunnut haastaa riitaa, Wideroos sanoi.

Eduskunnassa on ollut jo pitkään halua siirtää valtaa Suomen Pankin nimityksissä pankkivaltuustolle. Wideroos kytki kuitenkin nimityksiä koskeva muutoksen voitonjaon uudelleenjärjestelyyn. Suomen Pankin johtokunnan nimitykset ovat viime vuosina herättäneet suurta huomiota ja paljon jälkipuhetta, kun presidentti Tarja Halonen sivuutti useampaan kertaan eduskunnan pankkivaltuuston tarjoamat ehdokkaat.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.