Mainos

Wideroos: Suomen Pankin voitot kokonaan valtiolle

Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos haluaa, että Suomen Pankki tulouttaisi koko voittonsa vuosittain valtiolle.

Ajatus sisältyy Wideroosin työstämään Suomen Pankin lainsäädäntöä koskevaan muutosehdotukseen, jonka mukaan pankkivaltuustolla olisi kuitenkin oikeus päättää voittojen tulouttamisesta myös toisin. Nykykäytäntö on se, että keskuspankki siirtää voitosta puolet vararahastoonsa ja maksaa toisen puolen valtiolle, ellei pankkivaltuusto päätä muuta.

Kaleva-lehdessä ja Hufvudstadsbladetissa Wideroos ehdottaa myös, että Suomen Pankki keventäisi rajusti kantarahastoaan. Ministerin ehdotuksen mukaan Suomen Pankki siirtäisi valtiolle kerralla peräti 741 miljoonaa euroa, jolloin kantarahastoon jäisi 100 miljoonaa euroa.

Ministeri on lähettänyt viime viikolla Suomen Pankin lainsäädäntöä koskevan muutosehdotuksen lausunnolle Euroopan Keskuspankkiin. Ehdotukseen sisältyy myös se, että presidentti säilyttäisi oikeutensa nimittää Suomen Pankin pääjohtajan. Pankkivaltuusto saisi nimittää jatkossa johtokunnan jäsenet.

Suomen Pankki ei hyväksy Wideroosin ideaa varantojen purkamisesta. Wideroos toteaa kuitenkin, että riskit ovat euron myötä muuttuneet ja muutkin euromaat ovat tehneet samansuuntaisia siirtoja. Ministerin mukaan valuutta- ja korkopolitiikka ovat vakaampia nyt emu-aikana kuin entisinä markka-aikoina.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.