Mainos

WSJ: Microsoft halusi ostaa Nokian puhelinliiketoiminnan

Teknologiayhtiö Microsoft on neuvotellut Nokian laiteliiketoiminnan ostamisesta, kertoo talouslehti Wall Street Journal.

Microsoftin ja Nokian välinen kauppa kuitenkin kariutui vähän aikaa sitten.

Lehti perustaa tietonsa nimettömään lähteeseen, jonka mukaan neuvottelut olivat edenneet jo pitkälle. Nokian laiteliiketoiminnan oston avulla Microsoft olisi halunnut vahvistaa asemaansa älypuhelinmarkkinoilla.

Wall Street Journalin mukaan sopimus kariutui Nokian kovaan hintavaatimukseen.

Microsoft on yrittänyt vallata alaa älypuhelinmarkkinoilla, jota tällä hetkellä hallitsevat Googlen Android- ja Applen iOS-käyttöjärjestelmät. Myös Nokian asema on käynyt yhä ahtaammalle Applen ja aasialaisten älypuhelinvalmistajien rinnalla.

Kaksi vuotta sitten Microsoft ja Nokia päättivät aloittaa yhteistyön, minkä seurauksena Nokia siirtyi käyttämään Windows Phone -käyttöjärjestelmää.

Toissapäivänä kiinalaisen Huawein kerrottiin olevan kiinnostunut harkitsemaan Nokian ostamista. Huawein varatoimitusjohtaja Bill Plummer kiirehti kuitenkin heti kumoamaan ostoaikeet.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.