Mainos

Yahoo antoi tulosvaroituksen

Portaaliyhtiö Yahoo on antanut tulosvaroituksen vuoden ensimmäisestä neljänneksestä.

Yahoo arvioi ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksensa jäävän selvästi jälkeen Wall Streetin odotuksista. Tulosarvio laski 170-180 miljoonaan dollariin (1090-1150 miljoonan markkaan), kun markkinoiden odotustaso oli noin 232 miljoonaa dollaria (1485 miljoonaa markkaa).

Yhtiön mukaan tuloksen heikentyminen on seurausta mainostulojen laskusta, joka puolestaan selittyy talouden epävarmalla ilmapiirillä.

Samalla yhtiö ilmoitti, että pääjohtaja Tim Koogle väistyy paikaltaan. Spekulaatiot uudesta pääjohtajasta yhtiö sivuutti sanomalla, että Kooglelle vasta etsitään seuraajaa. Koogle jatkaa yhä Yahoo Inc:n johtokunnan puheenjohtajana.

(STT-Reuters-AP-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.