Mainos

Yhä useampi pelkää työttömyyttä

Kuluttajien luottamus talouteen oli helmikuussa edelleen heikko. Lisäksi Tilastokeskuksen mukaan pelot työttömyyden osumisesta omalle kohdalle ovat kasvaneet.

Säästämismahdollisuuksiaan kuluttajat pitävät kuitenkin yhä hyvinä, ja entistä useampi piti ajankohtaa otollisena lainan otolle.

Tilastokeskuksen keräämän kuluttajien luottamusindikaattorin lukema oli helmikuussa -3,9 eli samalla tasolla kuin tammikuussa. Mittari on ollut miinuksella lokakuusta lähtien.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.