Mainos

Yhtiö hakee merenalaisen kaasuputken lupia aikaisintaan keväällä

Hankkeen ympäristövaikutusten myöhässä oleva arviointi viivästyttää lupahakemusten jättämistä.

Merenalaista kaasuputkea Viipurista Saksaan suunnitteleva Nord Stream jättää lupahakemukset putken rakentamisesta aikaisintaan keväällä. Hakemukset viivästyvät, koska hankkeen ympäristövaikutusten arviointi on puolisen vuotta myöhässä.

- Arviointi valmistuu kevään aikana, ja lupaprosessi käynnistyy sen jälkeen. Putken rakentamisaikatauluun tai käyttöönottoon myöhästymisellä ei ole vaikutusta, sanoo yhtiön yhteiskuntasuhdejohtaja Sebastian Sass.

Ympäristövaikutusten arviointi on pidentynyt, sillä yhtiö joutuu vielä pohtimaan putken linjausta Itämerellä. Linjausta on jo muutettu Tanskassa Bornholmin saaren lähistöllä, mutta lisäselvityksiä tehdään myös Helsingin itäpuolisella merialueella.

Poliittista kiistelyä Itämeren rantavaltioissa aiheuttanut kaasuputki vaatii Suomessa luvan valtionevostolta sekä Länsi-Suomen ympäristölupavirastolta.Erillisiä päätöksiä noin 1 200 kilometrin putki vaatii myös Venäjältä, Ruotsilta, Tanskalta ja Saksalta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.