Mainos

Yle: Niinistöllä yli puolen miljoonan euron sijoitukset

Presidenttiehdokkaista kokoomuksen Sauli Niinistöllä on eniten arvopaperisijoituksia.

Ylen uutisille Niinistö kertoi sijoittaneensa noin 500 000 euroa joukkovelkakirjoihin ja rahasto-osuuksiin, joiden lisäksi hänellä on hajautettu, tällä hetkellä vähän yli 100 000 euron osakesalkku.

Niinistö omistaa puolet omakotitalosta Espoossa, puolet pientilasta Salossa sekä yksiön Salossa. Hän arvioi kiinteistöjen yhteenlasketuksi arvoksi noin 375 000 euroa. Velaton Niinistö on siis omaisuudeltaan miljonääri.

Ylen julkistamien tietojen mukaan keskustan Paavo Väyrynen omistaa asunto-osakkeen Helsingissä, pientilan Tuusulassa, omakotitalon Keminmaalla sekä kiinteistöjä Keminmaalla. Väyrynen on matkailuyritys Pohjanranta Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja tämän tytäryhtiön Saava Oy:n toimitusjohtaja.

Muiden ehdokkaiden sijoitukset ovat Ylen uutisille annettujen tietojen mukaan pienempiä kuin Niinistöllä ja kiinteistöomistukset pienempiä kuin Väyrysellä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.