Mainos

Yleisurheilun MM-kisojen tappiot pelättyä pienemmät

Tappiot nousevat korkeintaan runsaaseen miljoonaan euroon, mikä jää selvästi alle valtion tappiotakauksen. Rankkasateiden vaivaamat kisat pelastuivat tiukan talouskurin ansiosta.

Yleisurheilun MM-kisojen tappiot jäävät pelättyä pienemmiksi. Tappiot jäävät pahimmillaankin runsaaseen miljoonaan euroon eli selvästi alle valtion kolmen miljoonan euron tappiotakauksen. Kisojen tilinpäätös valmistuu ensi vuoden puolella.

Lopullista tulosta heiluttelee enää kädenvääntö urheilijoiden rahapalkintojen lähdeverosta. Oikeuden mukaan urheilijat joutuvat maksamaan rahapalkinnoistaan veron, mutta se saattaa jäädä myös kisajärjestäjien kontolle. Rahaa saaneita urheilijoita löytyy yli 60 maasta, joten palkintojen verottaminen jälkikäteen on vaikeaa.

MM-organisaatio varautuu noin miljoonan euron veromätkyihin. Ilman tätä rasitetta kisat pääsevät lähelle tavoiteltua nollatulosta.

MM-kisat pelasti tiukka talouskuri. Helsingin kisat vietiin läpi jopa puolet pienemmällä budjetilla kuin Pariisin MM-kisat kaksi vuotta sitten. Kisojen kulmakivenä olivat tuhannet vapaaehtoiset talkooihmiset.

Sateet verottivat lipunmyyntiä itse kisaviikolla, mutta vahvan ennakkomyynnin ansiosta lipputulot nousevat Suomessa ennätykselliseen 17 miljoonaan euroon.

(MTV3)

(Kauppalehden talousuutiset 24.11.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.