Mainos

Ympäristöalasta seuraava rahasampo Suomelle?

Ympäristöliiketoiminta on yksi Suomen nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista. Ainoastaan peliteollisuudella on Suomessa tällä hetkellä suurempia kasvulukemia.

Suomen ympäristöalaa edistävän Cleantech Finlandin selvityksen mukaan ympäristöteknologian osaamisen ala kasvoi viime vuonna viitisentoista prosenttia. Tälle vuodelle ennustetaan yli viiden prosentin kasvua.

Yli puolet alan 24,6 miljardin euron liikevaihdosta tulee viennistä.

Cleantech Finlandin ohjelmajohtaja Santtu Hulkkosen mukaan maailmalla on huutava pula ympäristöteknologiasta.

– Suomi on osannut tarttua tähän mahdollisuuteen oikeaan aikaan. Uskon, että ala on vasta lähdössä käyntiin. Ei ole yhtään valtiota, kaupunkia, kuntaa tai teollisuusyritystä, joka voisi toimia ottamatta ympäristöasiat huomioon.

Työ- ja elinkeinoministeriön tavoitteena on kasvattaa alan työpaikkoja kymmenillä tuhansilla alle vuosikymmenessä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.