Mainos

Ympäristöhuoltoyhtiö L&T:n toimitusjohtaja vaihtoon

Ympäristönhuoltoyhtiö Lassila & Tikanoja vaihtaa toimitusjohtajaa. Yhtiö kertoi tiedotteessaan, että sen hallitus ja nykyinen toimitusjohtaja Jari Sarjo ovat sopineet, että Sarjo jättää tehtävänsä välittömästi.

Tilalle on nimitetty Pekka Ojanpää, joka johtaa nyt Kemiran Kunta ja teollisuus -segmenttiä. Ojanpää on aiemmin johtanut myös Kemiran erikoiskemikaaliyksikköä ja ollut johtotehtävissä Nokialla.

Ojanpää aloittaa L&T:n johdossa viimeistään joulukuussa. Siihen saakka väliaikaisena toimitusjohtajana toimii talousjohtaja Ville Rantala.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.