Mainos

Yrittäjät: Downshiftaus on elitististä vastuunpakoilua

Downshiftaaminen ja hyvinvointivaltion tulevaisuus huolestuttivat Suomen johtavia yrittäjiä Jyväskylässä.

Nordic Business Forum-seminaarissa käytiin paneelikeskustelu, jonka osallistujina oli Suomen yritysmaailman huippuja kuten Rovio Entertainmentin markkinointijohtaja Peter Vesterbacka ja huoltoasemaketju ST1 Oy:n perustaja Mika Anttonen.

Keskustelussa yrittäjät nostivat esiin huolen hyvinvointivaltion säilymisestä nykytilanteessa.

Anttonen nosti esiin sen, kuinka vaikeaa Suomessa on enää löytää työntekijöitä yritykseen pelkästään motivoimalla heitä rahalla.

– Meillä menee Suomessa nytkin taloudellisesti niin hyvin, etteivät pelkät taloudelliset syyt riitä motivoimaan, vaan työllä pitää olla muuta merkitystä, Anttonen sanoo.

Eliitti dowshiftaa kun pitäisi johtaa

Anttosen mukaan ongelmana on se, että suomalaisen yrityselämän eliitin pitäisi nyt näyttää johtajuutta ja esimerkkiä. Tällä hetkellä niin ei käy.

– Meillä on suuri keskiluokka, joka puhuu mieluummin siitä, tekisikö vähemmän työtä. Syyt voivat olla ymmärrettäviä; halutaan aikaa perheelle ja harrastuksille. En voi kenellekään mennä sanomaan, että sinun downshiftaamisesi on ongelma, Anttonen sanoo.

Downshiftaamisella tarkoitetaan sitä, että työssäkäyvä alkaa vähentää työtuntejaan voidakseen keskittyä enemmän työn ulkopuolisiin asioihin.

– On kuitenkin niin, että jos kaikki alkavat downshiftata, tämä homma ei pyöri. Työssä ei käydä vain palkan vuoksi vaan työssä käydään myös siksi, että voimme pitää huolta lapsistamme ja vanhuksistamme. Työtä tekemällä tavoitellaan myös muille hyvää. Downshiftaaminen on elitistinen harrastus, se on vastuunpakoilua vaikka sitä tehtäisiin hyvistä syistä. Eliitin pitäisi olla muille esimerkki, Anttonen sanoo.

– Ainakaan Kiinassa downshiftaaminen ei ole iso trendi, sanoo Vesterbacka.

Kaikilla keskustelijoilla oli huoli siitä, ettei suomalainen hyvinvointivaltio tällaisenaan säily. IT-alalla yrittäjänä toiminut Taneli Tikka peräänkuulutti koko suomalaisen julkishallinnon rankkaa ja välitöntä remonttia.

– Suomen sosiaalinen sektori on järjettömän suuri. En kasvuyritysjohtajana miettisi remonttia hetkeäkään. Nykytilanne on matemaattisesti mahdoton, mutta rohkeus sen muuttamiseksi puuttuu, Tikka sanoo.

– Kasvu syntyy vapaudesta. Suomi ei ole erityisen vapaa yhteiskunta, eikä täällä haluta viedä tilannetta siihen, että Suomi olisi vapaampi. Täällä on paljon jarrumiehiä, jotka pitkittävät ongelmaa ja haluavat viedä meidät ensin ihan pohjalle, Tikka jatkaa.

Maailman paras hyvinvointivaltio?

Yrittäjät odottavat yhteiskunnalta nopeaa suunnanmuutosta.

– Muutokseen tarvittaisiin yhteiskunnallistakin ohjausta. Yhteiskunnan turvaverkko on nyt liian laaja. Ei saisi olla niin, että on houkuttelevampaa olla pois työelämästä kuin työelämässä, Vallila Interiorin toimitusjohtaja Anne Berner sanoo.

Rovion markkinointijohtaja Peter Vesterbacka lähtee omassa yrityksessään siitä, että menestyksessä ei jäädä lepäämään vaan kaikkia toimintoja kehitetään koko ajan. Sama logiikka pitäisi hänen mukaansa siirtää myös julkiselle puolelle.

– Suomessa hoetaan, että on lottovoitto syntyä tänne ja meillä on maailman paras koulutus ja terveydenhuolto. Mutta onko meillä Suomessa maailman paras julkishallinto? En tiedä, eikä kukaan julkishallinnossakaan tiedä, Vesterbacka sanoo.

– Suomessa on jotenkin sellainen mieliala, että olisimme saavuttaneet parhaan mahdollisen hyvinvointivaltion, jota pitää puolustaa ja sitä pitäisi puolustaa. Ei. Hyvinvointivaltiosta pitää tehdä parempi! Emme me Suomena ole saavuttaneet vielä mitään. Tulevaisuutta ei pitäisi nähdä huonompana vaan parempana. Pitäisi keskittyä siihen, miten voimme tehdä Suomesta maailman parhaan hyvinvointivaltion!

Nordic Business Forum on suomalaisille yrittäjille järjestettävä seminaari, jossa on paikalla noin 2300 yrittäjää. Seminaarin pääpuhujana on tänä vuonna Sir Richard Branson.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.