Mainos

Yritykset varautuvat lintuinfluenssaan

Elinkeinoelämän keskusliitosta kerrotaan, että niin kauan kun lintuinfluenssa ei siirry ihmisestä ihmiseen, uhka on vielä kaukana.

Myös yrityksissä on käynnissä varautuminen lintuinfluenssan leviämiseen. Käytännön toimiin ei ole vielä ryhdytty; valmistautuminen tarkoittaa lähinnä riskianalyysien tekemistä varmuuden vuoksi.

- En koe, että olisi kauhea kiire. Niin kauan kun lintuinfluenssa ei tartu ihmisestä ihmiseen, uhka on vielä äärettömän kaukana, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ylilääkäri Kari Kaukinen.

EK odottaa ainakin ensiviikkoista valtionhallinnon selvitystä lintuinfluenssaan varautumisesta, ennen kuin se antaa yrityksille erityisiä omia ohjeita.

Nokia perusti syksyllä työryhmän seuraamaan lintutaudin etenemistä.

- Toki meillä on liiketoiminnan jatkuvuuden kannalta suunnitelmat, jos ja kun tilanne muuttuu, sanoo viestintäpäällikkö Johanna Jokinen.

-Pääsääntö on, että kaikenlaiset riskitekijät, jotka liiketoimintaan voivat vaikuttaa, otetaan huomioon.

Ainakaan vielä lintuinfluenssa ei kuitenkaan aiheuta matkustusrajoituksia tai muita muutoksia toimintaan.

Lintuinfluenssan nopea marssi

Pelkoa ei haluta lietsoa

Myös TVO:ssa tilannetta seuraa työryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti joka toinen viikko ja tarvittaessa nopeasti.

- On tehty riskianalyysi, mitä lintuinfluenssa tarkoittaa meidän henkilöstölle ja meidän porukassa, ja tulos on tällä hetkellä, että toiminta ei keskeydy eikä vaarannu, sanoo yritysturvallisuustoimiston päällikkö Petri Leppimäki.

Leppimäki korostaa, että pelon lietsominen olisi paha virhe nyt.

- Tarvittaessa saamme ohjeet henkilöstölle päivässä, mutta epävarmuutta ja pelkoa ei haluta turhaan lietsoa. Ei toimita liian aikaisin mutta ei liian myöhäänkään, hän suunnittelee.

Myös SOK:ssa on laadittu uhkakuva-analyysi tilanteesta. Turvallisuuspäällikkö Antti-Pekka Kuusiluoman mukaan toiminta myötäilee viranomaisten ohjeita.

Perusasiatkin unohtuvat välillä

Ylilääkäri Kari Kaukinen ei tiedä tarkkaan, millaisia erityisiä terveysohjeita yritykset ovat antaneet avainhenkilöilleen erilaisten muiden epidemioiden varalta.

- Tämäntyyppiset asiat ovat firmakohtaisia.

Hän paheksuu, että avainhenkilöitä koskevat perusohjeetkin tahtovat unohtua.

- On ikivanha sääntö, että koko johtoryhmää ei panna matkustamaan samaan koneeseen, ja siinäkin mokomassa tahtoo lipsumista tulla.

Kaukinen muistuttaa, että syksyisessä helikopteriturmassa Tallinnan edustallakin koneessa oli melkoinen joukko saman alan asiantuntemusta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.