Mainos

Yritysten löystynyt maksumoraali tulee kalliiksi pk-yrityksille

Lohjalaisen konepajayhtiön Hyrles Oy:n maksuehdot ovat muuttuneet reilussa parissa vuosikymmenessä valtavasti. 1990-luvulla yhtiön asiakkaat maksoivat laskunsa kahdessa viikossa, nyt maksuehto on venynyt 90 tai jopa 120 päivään.

- Se on pk-yritykselle aika kohtuuton vaatimus, kuittaa Hyrles Oy:n toimitusjohtaja Juhani Hyry.

Maksuajat alkoivat pidentyä vuosituhannen vaihteessa.

- Kun kansainvälistyminen tuli vahvemmin kuvioihin mukaan, niin ruvettiin kysymään pitempiä maksuaikoja.

Hyryn mukaan maksuehtojen pidentämistä vaativat kaikki suuret kansainväliset yritykset. Ne sanelevat ehdot.

- Monilla pienillä yrityksillä neuvotteluvaltit ovat aika vähissä. Niiden on joko hyväksyttävä ehdot tai ne menettävät asiakkaan.

Rahan odottaminen tulee kalliiksi. Hyry kertoo esimerkin: 

- Yritykselle, joka tekee 10 miljoonan euron liikevaihtoa, 30 päivän odottamien tarkoittaa yhden miljoonan euron käyttöpääomaa. Se on paljon, jos sitä menet pankista pyytämään.

Aihetta käsiteltiin tänään MTV:n  Uutislivessä

Maksuehtojen piteneminen on yrittäjän mukaan lisännyt myös maksuviivästyksiä.

- Se osoittaa selkeästi maksumoraalin heltymistä. Halutaan pitkiä maksuaikoja ja sitten vielä maksetaan myöhässä.

Käytännössä kymmenen päivän maksuviivästys voi merkitä 10 miljoonan liikevaihtoa pyrittävälle yritykselle valtavaa vaihtelua yrityksen omassa kassassa.

- Sehän tarkoittaa 300 000 euroa pois kassasta. Eli nämä ovat isoja asioita, jotka pitää ottaa huomioon.

Käytännössä yrityksillä on laaja sopimisen vapaus, myös maksuajoista. EU yrittää patistaa yrityksiä maksamaan laskut 60 päivässä. Suomessa harkitaan pitäisikö lakiin kirjata tiukka 30 päivän maksuaika. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.