Mainos

Zimbabwen inflaatio voi vauhdittua yli 100 000 prosenttiin

Virallisesti inflaatio on nyt Zimbabwessa yli 4500 prosenttia.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi Zimbabwen vuosi-inflaation saattavan vauhdittua yli 100 000 prosenttiin vuoden loppuun mennessä.

Virallisesti inflaatio on nyt Zimbabwessa yli 4500 prosenttia, mutta asiantuntijoiden mukaan se on oikeasti ainakin tuplasti tätä suurempi.

Zimbabwe on jo vuosia kärsinyt maailman korkeimpiin kuuluvasta inflaatiosta.

Zimbabwe tunnettiin joskus eteläisen Afrikan vilja-aittana. Syöksykierre alkoi vuonna 2000, kun kymmenettuhannet ihmiset valtasivat presidentti Robert Mugaben tuella satoja peltoja. Valkoiset maanviljelijät vastasivat maanviljelystä vielä 1990-luvun lopussa.

Maan mielivaltainen uudelleenjako epäonnistui useista syistä. Suurtiloja päätyi Mugaben puolue-eliitille, mikä pahensi yhteenottoja. Peltoja on jäänyt viljelemättä myös muiden kiistojen ja siemenviljapulan takia. Monilla ei ole ollut muutenkaan mahdollisuuksia jatkaa tuotantoa entiseen tapaan jos ollenkaan.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.