Mainos

13 kuukautta merellä ajelehtineen hurja muodonmuutos – tunnistaisitko samaksi mieheksi?

Tyynellämerellä 13 kuukautta ajelehtinut Jose Salvador Alvarenga valmistautuu kotimatkaan Marshallinsaarilta.

Viranomaisten mukaan 37-vuotias Alvarenga lähtee saarilta perjantaina ensin Havaijiin, josta tämä jatkaa matkaansa joko Meksikoon tai El Salvadoriin.

Kertomansa mukaan Alvarenga lähti merelle joulukuussa 2012, joutuen tämän jälkeen tuuliajolle. Mies rantautui Marshallinsaarille viime viikolla.

Alvarengan perhe odottaa nyt miestä innolla kotiin.

– Tämä on taivaallinen ihme, merkki siitä että Jumala oli armollinen poikamme elämän kanssa, ilonkyyneliä vuodattanut Alvarengan äiti Maria Julia kommentoi.

– Ajattelin koko ajan, että eräänä päivänä hän palaa luoksemme, että Jumala haluaa hänen palaavan kotiin.  

Alvarenga pysytellyt saarella hotellihuoneessaan

Alvarenga kertoi selviytyneensä yli vuoden kestäneestä koettelmuksestaan syömällä raakoja kaloja ja lintuja sekä juomalla kilpikonnan verta, virtsaa ja sadevettä. Hänen seurassaan ollut teinipoika kuoli nälkään noin neljän kuukauden jälkeen.    

Alvarenga kotiutettiin sairaalasta Marshallin saarilla myöhään tiistaina. Lääkärintarkastuksessa miehen todettiin kärsivän vakavasta nestehukasta ja kehnon ruokavalion seurauksista. Muutoin mies oli kuitenkin kunnossa.

Tuuhean partansa ajanut Alvarenga on pitänyt koettelemuksen jälkeen matalaa profiilia Marshallinsaarilla, pysytellen lähinnä hotellihuoneessaan. Miehen huonetta on vartioinut kaksi poliisia.

Saaren asukkaiden keskuudessa Alvarengasta on tullut pienoinen julkkis.

– Ihmiset toivat hänelle sairaalaan nimettömänä ruokaa, vaatteita, pesutarvikkeita ja vilttejä, viranomaisia edustava Anjanette Kattil kertoi.

Alvarengan odotetaan järjestävän lehdistötilaisuuden ennen Marshallin saarilta poistumistaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.