Mainos

Silmitön hyökkäys vammaiskeskukseen Japanissa – 19 kuoli

Japanissa ainakin 19 ihmistä on kuollut ja kymmenet saaneet vammoja, kun veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi ihmisten kimppuun vammaiskeskuksessa Sagamiharan kaupungissa. Ensitietojen mukaan hyökkääjä halusi kohdistaa väkivaltaa juuri vammaisiin ihmisiin.

Japanilaisen uutistoimiston Kyodon mukaan hyökkääjä meni veriteon jälkeen itse poliisiasemalle ja tunnusti tekonsa. Mies on Kyodon mukaan 26-vuotias. Poliisi on pidättänyt hänet.

Japanin yleisradion NHK:n mukaan epäilty kertoi poliisille olevansa vammaiskeskuksen entinen työntekijä. Sanomalehti Asahi Shimbunin mukaan epäilty sanoi poliisille haluavansa "hävittää vammaiset maailmasta".

New York Timesin Tokion-toimituksen päällikkö Motoko Rich puolestaan raportoi Twitterissä, että hyökkääjä olisi veriteon aikaan huutanut, että vammaisten pitäisi "kadota".

Tiedot haavoittuneiden määrästä ovat vaihdelleet eri japanilaismedioissa. Yleisradio NHK:n mukaan haavoittuneita olisi kaikkiaan 45, muissa medioissa on puhuttu 20-30 haavoittuneesta. Noin 20 ihmistä haavoittui mediatietojen mukaan hyökkäyksessä vakavasti.

Epäilty murtautui aamuyöllä keskukseen

Tsukui Yamayuri-en -vammaiskeskuksen henkilökunta hälytti poliisit paikalle noin puoli kolmelta aamulla Japanin aikaa, kun epäilty oli murtautunut sisään keskukseen. BBC:n mukaan asumis- ja toimintakeskuksessa oli veriteon aikaan kahdeksan henkilökunnan jäsentä sekä 149 vakituista asukasta.

Guardianin mukaan hälytys hyökkäyksestä tehtiin poliisiasemalle, joka sijaitsee noin vartin ajomatkan päässä vammaiskeskuksesta. Tästä syystä hyökkääjän on Guardianin mukaan täytynyt tehdä silmitön joukkopuukotus hyvin nopeasti tai sitten hän ehti puukottaa ihmisiä jonkin aikaa, ennen kuin henkilökunta sai hälytettyä virkavallan.

Joukkosurmat ovat Japanissa verrattain harvinaisia. Yhtenä syynä tähän on pidetty muun muassa maan tiukkaa aselakia. Kuolonuhrien suuri määrä nostaa Sagamiharan veriteon yhdeksi Japanin tuhoisimmista.

Sagamihara sijaitsee Kanagawan maakunnassa Tokion metropolialueen länsipuolella.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.