Mainos

26 eläintä menehtyi eläintarhan tulipalossa Saksassa

Tulipalo on tappanut 26 kesyä eläintä Karlsruhen eläintarhassa Länsi-Saksassa. Poliisin mukaan viereisissä aitauksissa olleet villieläimet saatiin pelastettua.

Viime yönä riehunut tulipalo tuhosi puisia rakennuksia, joissa oli lampaita, vuohia, aaseja, poneja ja alpakoita. Eläimet olivat eläintarhan kesyjä yksilöitä, joita yleisön oli mahdollista silittää.

Noin sadan palomiehen sammuttaessa tulenlieskoja, eläintarhan henkilökunta evakuoi muun muassa flamingoja ja elefantteja ulos villieläinten aitauksista. Elefanteista yksi sai lieviä palovaurioita. Kaksi virtahepoa kieltäytyi nousemasta altaastaan, minkä vuoksi henkilökunnan oli kuivatettava allas hippojen pelastamiseksi.

Viranomaisten mukaan eläintarha avataan taas huomenna, mutta kotieläinten alue pysyy suljettuna.

(MTV3 . AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.