Mainos

6-vuotias hukkasi lelutiikerinsä lentokentälle – henkilökunnalta uskomaton teko

Suosikkilelun hukkaaminen voi olla lapselle todella kova paikka. Niinpä kun kuusivuotias Owen Lake unohti rakkaan pehmolelunsa Yhdysvalloissa Tampan lentokentälle, soitti Owenin äiti lomalta huolissaan lelun perään.

Owenin riemuksi Lassi ja Leevi -sarjakuvasta tuttu Leevi-pehmolelu oli kentällä tallessa. Kun perhe palasi Tampaan lomaltaan, saivat he kuitenkin Leevi-tiikerin lisäksi takaisin melkoisen yllätyksen. Tapauksesta uutisoi CNN.

Sen sijaan, että Leevi olisi vain toimitettu odottamaan omistajaansa löytötavaratoimistoon, Tampan lentokentän toimintojohtaja Tony D’Auito päätti viedä lelutiikerin seikkailemaan ympäri lentokenttää.

Leevi vierailikin muun muassa lennonjohtotornissa, kävi torkuilla hotellin uima-altaalla ja pistäytyi herkuttelemaan jäätelöbaariin.

Leevi-tiikerin seikkailut ikuistettiin myös kuviin, joista teetettiin Owenille oma albumi. Perheelle Leevin seikkailut selvisivät vasta lentokentälle palatessa.

– Se oli todella, todella herttaista, Owenin äiti Amanda Lake kommentoi lentokentän tiedotteessa.

– Olimmekin sanoneet hänelle, että Leevi oli seikkailemassa, joten oli ihanaa näyttää hänelle, että Leevillä oli todellakin oli ollut seikkailu.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.