Mainos

60-vuotias nainen haluaa käyttää kuolleen tyttärensä munasoluja – aikoo synnyttää itselleen lapsenlapsen

Britanniassa 60-vuotias nainen on voittanut kiistan kuolleen tyttärensä jäädytettyjen munasolujen käyttämisestä, kertoo Telegraph. Nainen aikoo käyttää tyttärensä munasoluja synnyttääkseen itse oman lapsenlapsensa.

60-vuotiaan naisen tytär kuoli paksusuolisyöpään vuonna 2011. Naisen mukaan 28-vuotiaana kuolleen tyttären viimeinen toive oli ollut, että äiti käyttäisi hänen jäädytettyjä munasolujaan ja synnyttäisi oman lapsenlapsensa.

Tytär oli jäänyt itse lapsettomaksi ja lisäksi hän oli 60-vuotiaan naisen ainoa lapsi.

Nainen ja hänen 59-vuotias aviomiehensä olivat aikaisemmin hävinneet haastehakemuksen oikeudessa, mutta nyt asia on mennyt läpi korkeammalla oikeusasteella. 

Naisen asianajaja kertoi oikeudessa, että nainen haluaa täyttää tyttärensä toiveen. Tytär oli eläessään halunnut epätoivoisesti saada lapsia ja pyysi kuolinvuoteellaan äitiään ”kantamaan ja kasvattamaan hänen lapsensa”.

Vanhemmat käynnistivät oikeusprosessin, kun heidän ei annettu ottaa tyttären munasoluja mukaansa yhdysvaltalaiselle hedelmöityshoitoklinikalle. Britannian terveysministeriön mukaan munasoluja ei voitu luovuttaa, sillä tytär ei ollut antanut kirjallista suostumusta solujen käyttöön ennen kuolemaansa.

Korkeampi oikeusaste katsoi, että näyttö on riittävää todistamaan tyttären todella toivoneen äitinsä käyttävän hänen munasolujaan. Britannian terveysministeriön on vielä hyväksyttävä naisen anomus munasolujen käyttämiseksi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.