Mainos

8-vuotias jo viikon pidätettynä lentokentällä Ranskassa – mukana vain Spiderman-reppu

Kahdeksanvuotias poika on ollut kiinniotettuna Pariisin lentokentällä yli viikon ajan. Poika pidätettiin, kun hän pyrki maahan väärillä henkilöllisyyspapereilla, The Guardian -lehti uutisoi.

Lasten oikeuksien puolesta kampanjoivat tahot ovat syyttäneet sukulaistensa luokse matkalla olleen pojan pysäyttäneitä viranomaisia kansainvälisten lastensuojelulakien rikkomisesta. 

Poika, jonka nimeä ei ole kerrottu julkisuuteen, oli laitettu Pariisiin suuntaavaan lentokoneeseen Intian valtamerellä, Madagascarin ja Afrikan kakkoisrannikon välissä sijaitsevilla Komorien saarilla.

Pojan äiti oli lähettänyt pojan matkaan, sillä hänen kerrotaan toivoneen pojalleen parempaa elämää.

Lapsi kiinniotettuna maahan laittomasti pyrkineiden aikuisten seassa

Ainoastaan Spiderman-reppua mukanaan kantanut poika pidätettiin, kun hän saapui Roissy-Charles de Gaullen lentokentälle 21. maaliskuuta. Poika pyrki maahan serkulleen kuuluvalla Ranskan passilla.

Pidätyksen jälkeen poikaa on pidetty lentokentän kiinniottotiloissa, joissa säilötään maahan laittomasti pyrkiviä henkilöitä. Ranskalainen tuomioistuin on määrännyt lapsen kiinnipidettäväksi tämän oman turvallisuuden vuoksi.

– Näin nuoren lapsen vangitseminen on Ranskan hyväksymiä ja allekirjoittamia kansainvälisiä lastensuojelusäädöksiä vastaan, lastensuojeluun erikoistunut lakimies Catherine Daoud kertoi ranskalaiselle radiokanavalle.

– Surullista kyllä, tämä ei ole uniikki tapaus. On järkyttävää nähdä nuori lapsi jumissa aikuisten ja poliisien keskellä. Lapselle se on vankila, hän lisäsi.

Pojalle etsitään saattajaa

Ranskan sisäministeriö kertoi keskiviikkona, että pojan äiti on toivonut pojan palauttamista takaisin Komoreille. Viranomaiset ovat yrittäneet järjestää pojalle saattajan, mutta prosessi on viivästynyt pääsiäispyhien vuoksi.

– Poika saapui lainatun passin kanssa ja hän tuli maahan epätavallisissa olosuhteissa, ministeriön edustaja kertoi The Guardian-lehden haastattelussa.

– Poliisi on vahvistanut, että poika sijoitettiin lentokentän odotusalueelle. Päätöksestä vastaava tuomari oli sitä mieltä, että pojan oman edun kannalta paras ratkaisu oli pitää poika kiinniotettuna.

Maan sisäministeriön mukaan pojasta pidetään huolta ja hänellä on seuranaan Punaisen Ristin työntekijä.

Lakimies Daoudin mukaan jopa 259:ää yksin Ranskaan saapunutta alaikäistä pidettiin lentokentän kiinniottotiloissa vuonna 2014. Karkotusta odottavia lapsia voidaan pitää vangittuina jopa 20 päivää samoin perustein kuin maahan laittomasti pyrkiviä aikuisia. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.