Mainos

82-vuotias Kurt-Erik taltutti varkaat omin käsin – "Annoin miehelle kunnon tällin"

Vanhuksen rohkea toiminta Gunnarsbyssa on noussut otsikoihin Ruotsissa.

82-vuotias Kurt-Erik Brand oli juuri palannut konsertista kirkosta, kun pihaan ajoi tuntematon auto.

– Otin takkini ja menin katsomaan keitä ruosteisella Opelilla pihaan tulleet henkilöt olivat.

Kuljettajan vieressä istunut henkilö oli noussut autosta kädessään paksu metallikeppi.

– Kuulin ensin väärin, mutta sitten tajusin, että hän sanoi: "Tämä on ryöstö!" Sitten hän yritti lyödä minua kepillä päähän, mutta sain ohjattua iskun käsivarteeni.

Sitten iskuja tuli lisää ja varas yritti potkia Brandia myös jalkoihin.

–  Ajattelin, että minun on nyt tehtävä jotain ja pamautin varkalle kunnon tällin, Brand muistelee tapahtumia Aftonbladetin haastattelussa.

Varas palasi autolle, jossa odotti toinen mies ratin takana.

– Menin kuskin luo ja sanoin, että jos nouset autosta, saat samanlaisen tällin. Kerroin vielä, että miehillä on nyt 10 sekuntia aikaa kadota paikalta.

Brand myöntää olleensa aluksi peloissaan, mutta sitten tuli kiukku siitä, että miehet tunkeutuivat luvatta hänen pihalleen.

Miehet lähtivät pihalta, mutta pelko jäi.

Tapauksesta on nyt kaksi viikkoa, mutta Brand kokee olonsa epämukavaksi. Ketään ei ole otettu kiinni ryöstön yrityksestä.

– Olen nyt asentanut pihatielle puomin ja laittanut lisävaloja pihaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.