Mainos

9-vuotias vaihtoi sukupuoltaan Britanniassa

Britanniassa on noussut kohu nuorille lasten sukupuolenvaihdoksista.

Viimeisin tapaus nousi esiin tänään, kun The Sun -lehti kertoi 9-vuotiaan koululaisen vaihtaneen sukupuolta kesälomansa aikana. Etelä-Englannissa sijaitsevan koulun oppilaat hämmästyivät, kun ennen poikana tunnettu luokkatoveri palasi kouluun pukeutuneena tyttöjen koulupukuun ja pitkät hiukset ponihännälle laitettuna.

Oppilaille oli etukäteen sanottu, että poika on lähtenyt koulusta ja hänen tilalleen tulisi eräs tyttö.

Koululaisten vanhemmat ovat olleet raivoissaan, ettei asiasta tiedotettu paremmin. Aikuiset joutuivat kohtaamaan hämmentyneiden lastensa kysymystulvan lukuvuoden ensimmäisen koulupäivän päätteeksi.

- Poikani tuli kotiin koulusta ja kysyi, miksi yhdestä hänen kaveristaan on tullut tyttö. Luulin hänen vitsailevan, mutta poika jatkoi kyselyään - silloin alkoivat hälytyskellot soida, eräs huolestunut äiti kertoi The Sunin haastattelussa.

9-vuotiaan arvellaan olevan Britannian nuorin sukupuolenvaihdoksen läpikäynyt henkilö. Hän ei kuitenkaan ole todennäköisesti käynyt läpi leikkausoperaatiota, koska hormonihoitoa tai sukupuolenvaihdosleikkausta ei saa suorittaa Britanniassa alle 18-vuotiaalle.

Asiantuntijoiden mukaan on erittäin harvinaista, että näin nuori lapsi haluaisi vaihtaa sukupuoltaan.

- Tällainen lapsi altistuu helposti koulukiusaamiselle. Sukupuolen vaihtaminen on vaikeaa aikuisellekin, sukupuolten vaihtoon erikoistuneen järjestön edustaja kertoi The Sun -lehdelle.

Eilen sanomalehti kertoi 12-vuotiaasta pojasta, joka aloitti yläasteensa ensimmäisen lukuvuoden tyttönä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.