Mainos

90 miljoonaa vuotta vanhan dinosauruksen mysteeri selvisi – pienet kädet kummastuttavat

Argentiinan Patagoniasta alun perin löydetty laji on ollut mysteeri jo kymmenisen vuotta. Vasta nyt tiedemiehet ovat pystyneet analysoimaan löydöksiä tarkemmin ja rakentamaan mallinnuksen T-Rexin  "pikkuserkusta".

Patagonian alue Argentiinassa alkaa jo tulla tunnetuksi dinosaurusten hautausmaana. Sieltä ovat peräisin myös eilen julkaistun ja aiemmin tuntemattoman dinosauruslajin alkuperäiset fossiilit.

Kesti lähes kymmenen vuotta, ennen kuin tiedemiehet pystyivät fossiilien avulla selvittämään 90 miljoonaa vuotta sitten eläneen dinosauruksen alkuperän. 

Dinosauruksella pienet kädet

Huomio kiinnittyi erityisesti dinosauruksen "käsiin", jotka ovat kaksisormiset eli samanlaiset kuin tyrannosauruksilla. Se hämmästyttää paleontologi Sebastian Apesteguiasta.

– Niin, miksi sillä on tällaiset pienet kädet ja vain kaksi sormea? Sitä emme vielä tiedä. Se täytyy selvittää. Yksi asia, minkä sen sijaan tiedämme on se, että sillä on lihaa syöviä sukulaisia, joilla on kehittyneet ja paljon isommat kädet. Täytyy selvittää, miksi tällä ei ole.

Nimessä kuuluu kirous

Uusi laji kuuluu thereopodien eli lihaa syövien dinosaurusten ryhmään. Se on ollut noin kahdeksan metriä pitkä. Käsien mitta on ollut kuitenkin vain puolisen metriä.

Lajille on annettu nimi "Gualicho shinyae".

Se on yhdistelmä löydön ensimmäisenä tehneen teknikon nimestä ja alkuperäisestä patagonialaisesta sanasta "kirous". 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.