Mainos

Äärijärjestö ilmoittautui Israelin-iskun tekijäksi

Islamilainen äärijärjestö on ilmoittanut tehneensä eilisillan itsemurhaiskun Israelissa. Palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin Fatah-liikkeeseen yhdistetty Al Aksan marttyyrien prikaati ilmoitti olevansa vastuussa Rishon Letzionin kaupungissa sattuneesta itsemurhaiskusta.

Iskussa kuoli iskun tekijän lisäksi kaksi ihmistä ja loukkaantui parikymmentä muuta. Iskun tekijä laukaisi räjähteen vilkkaan ostoskeskuksen vieressä. Poliisi kertoi myöhään illalla jahtaavansa epäiltyä, jonka uskotaan tuoneen iskun tekijän kaupunkiin.

Israelin hallituksen edustaja tuomitsi iskun heti varoittaen, että se ei jää ilman seurauksia. Myös palestiinalaisten johto tuomitsi iskun.

Rishon Letzion sijaitsee muutaman kilometrin päässä Tel Avivista etelään. Kaupungissa tehtiin edellisen kerran itsemurhaisku kaksi viikkoa sitten. Tällöin 16 ihmistä sai surmansa ja yli 50 haavoittui.

(MTV3-Reuters-AFP-DPA-STT)

(Huomenta Suomi 23.05.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.