Mainos

Äärioikeisto hallituspuolueeksi Israelissa

Israelin pääministeriksi kaavailtu Likud-puolueen johtaja Benjamin Netanjahu on sopinut hallituskumppanuudesta äärioikeistolaisen Israel Beitenu -puolueen kanssa, kertoo Likudin tiedottaja.

Päätös ensimmäisestä kumppanista syntyi useiden tuntien neuvottelujen jälkeen myöhään eilen illalla.

Kahdella puolueella ei olisi enemmistöä 120-paikkaisessa parlamentissa, joten hallituspuolueita tarvitaan vielä lisää.

Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan sopimus antaisi ulkoministerin pestin Israel Beitenun johtajalle Avigdor Liebermanille. Lieberman on tullut tunnetuksi arabivastaisista lausunnoistaan.

Netanjahulla on aikaa muodostaa uusi hallitus huhtikuun 3. päivään saakka. Hän on toivonut tukea myös väistyvän ulkoministeri Tzipi Livni keskustalaiselta Kadima-puolueelta, mutta ei ole vielä saanut myöntävää vastausta.

(STT-Reuters-AFP)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.