Mainos

Äärioikeistolainen naisehdokas mukaan Ranskan presidentinvaaleihin

Äärioikeistolaisen Kansallisen rintaman puheenjohtaja Marine Le Pen vahvisti tänään ehdokkuutensa Ranskan presidentinvaaleissa. Määräaika rekisteröitymiselle päättyy perjantaina.

Le Penin lähtö kisaan oli pitkään epäselvä, sillä hänellä uumoiltiin olevan vaikeuksia kerätä ehdokkuuteen vaadittavat 500 vaaleilla valitun virkamiehen allekirjoitusta. Le Pen kuitenkin ilmoitti uutistoimisto Reutersille, että allekirjoitukset on kerätty.

Le Pen on ollut mielipidemittauksissa kolmantena, selvästi istuvan presidentin Nicolas Sarkozyn ja opposition sosialistien Francois Hollanden perässä. Jos Le Pen ei olisi päässyt mukaan, hänen äänestäjänsä olisivat todennäköisesti siirtyneet Sarkozyn tueksi.

Kampanjassaan Le Pen on vaatinut etenkin Ranskan irrottamista eurosta.

Vaalien ensimmäinen kierros käydään huhtikuun lopussa.

(MTV3 - STT - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.