Mainos

Adoptiovanhemmat murhasivat lapsensa Espanjassa – "Itsekkäimpiä ihmisiä, joita olen tavannut"

Adoptoidun lapsen murha järkyttää Espanjassa. Vauvana adoptoitu Asunta Fong Yang löydettiin 12-vuotiaana kuolleena tienposkesta vuonna 2013. Pitkä oikeudenkäynti on saatu viimein päätökseen.

Tytön tarinasta kirjoitti ensimmäisenä The Guardian -lehti. 

Asianajaja Rosario Porto ja hänen miehensä freelance-toimittaja Alfonso Basterra matkustivat vuonna 2001 Kiinaan adoptoidakseen tyttölapsen.

Viranomaisten arvion mukaan varakas espanjalainen pariskunta oli erinomaisen sopiva adoptiovanhemmiksi. Kiinasta he saivat mukaansa yhdeksän kuukauden ikäisen tyttövauvan. Perhe asettui Santiagoon.

Asunta osoittautui älykkääksi lapseksi, joka menestyi koulussa erinomaisesti. Hän oppi nopeasti useita eri kieliä, harrasti balettia ja soitti pianoa ja viulua.

Tyttö vaikutti tyytyväiseltä elämäänsä ja perhe onnelliselta.

Pidätys kesken hautajaisten

Vuonna 2009 perheen äiti hakeutui yksityiseen psykiatriseen sairaalaan, jossa hän vietti kaksi vuorokautta.

Hän kertoi itsemurha-aikeista, apaattisuudesta ja syyllisyydestä. Hän vietti sairaalassa kaksi vuorokautta ja kävi sen jälkeen vain yhdellä kontrollikäynnillä sairaalassa.

Asunnan vanhemmat erosivat vuonna 2013. Asunta jäi adoptioäitinsä luokse, mutta adoptioisäkin asui lähistöllä. Alkuvaikeuksien jälkeen vanhempien välit parantuivat niin, että perhe saattoi jälleen viettää aikaa yhdessä.

Yllättäen vanhemmat ilmoittivat tyttärensä kadonneeksi 21. syyskuuta 2013 illalla. Heidän mukaansa hän oli jäänyt tekemään kotitehtäviä, kun äiti oli lähtenyt perheen maaseututaloon.

Tytön ruumis löytyi aamuyöllä tienposkesta.

Poliisi pidätti äidin kesken tytön hautajaisten.

Valvontakameran kuvasta oli paljastunut, että tyttö istui äitinsä vieressä autossa, kun tämä ajoi kohti perheen maaseutuasuntoa.

Poliisi päätteli, että äidillä piti olla rikoskumppani, koska hän ei olisi jaksanut liikutella tytärtään yksin. Isää epäiltiin, mutta hän kertoi viettäneensä iltaa yksin omassa asunnossaan.

"En tiedä, mitä he minulle syöttävät"

Verikokeessa tytön verestä löytyi vaarallisia määriä lorazepamia, joka oli vaikuttava aine myös hänen äitinsä ahdistuksen hoitoon käyttämässä lääkkeessä.

Poliisin arvion mukaan tyttö oli ensin huumattu ja sitten tukehdutettu.

Tytön soitonopettajat kertoivat, että tyttö oli välillä vaikuttanut tokkuraiselta ja kertoi saaneensa jotain pulveria äidiltään.

– En tiedä, mitä he minulle syöttävät, tyttö oli valittanut viulunsoitonopettajalleen.

Hiuksista otetut näytteet todistivat, että tyttö oli käyttänyt ainakin kolmen kuukauden ajan lorazepamia.

Tutkijat päättelivät, että vanhemmat halusivat päästä eroon esimurrosikäisestä tyttärestä. Aktiivinen osapuoli oli äiti. Äitiä hoitava psykologi kertoi äidin pitävän tytärtään rasittavana. Tutkijoiden mukaan vanhemmat olivat itsekkäimpiä ihmisiä, joita he koskaan olivat tavanneet.

Selkeää motiivia murhalle ei kaksi vuotta kestäneissä tutkimuksissa löytynyt.

Paljon kysymyksiä jäi auki

Oikeudenkäynti alkoi lokakuussa 2015 ja kesti kuukausia.

Vanhemmat todettiin syyllisiksi adoptiotyttärensä murhaan.

Kuolinpäivänä tytölle oli syötetty 27 pilleriä. Vanhemmat eivät pystyneet selittämään tätä, vaan väittivät antaneensa tyttärelleen vain allergialääkettä heinänuhaan.

Paljon kysymyksiä jäi auki. Tutkijat ihmettelivät, miksi tyttö oli adoptoitu, koska Basterra ei edes halunnut lapsia. Molempia vanhempia kuvailtiin itsekkäiksi ja ylimielisiksi.

He uskoivat, että sen mitä haluaa, voi ostaa, jopa lapsen. Sitten kun sitä ei enää halua, siitä pääsee eroon. Äiti oli psykiatrien mukaan narsistinen ja masennukseen taipuvainen, mutta kykeni erottamaan oikean ja väärän.

Asunnan löytöpaikasta on tullut muistopaikka, joka on aina täynnä leluja, kynttilöitä ja tuoreita kukkia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.