Mainos

Afganistanin johto tukee Karzain jatkoa

Afganistanin valtiollinen johto ja heimojohtajat tukevat maan väliaikaishallinnon johtajan Hamid Karzain valintaa siirtymäajan hallinnon johtoon.

Afganistanin heimojohtajat, ministerit ja entinen kuningas Mohammad Zahir Shah tukevat Hamid Karzain valintaa maan siirtymäajan hallinnon johtajaksi.

Afganistanin ulkoministeriön tiedottaja Omar Samad kertoo, että yhteisymmärrykseen Karzain jatkoajasta olisi päästy muutamina viime päivinä Kabulissa käydyissä hallituksen ja eri alueiden päälliköiden neuvotteluissa. Karzain luotsaama väliaikaishallinto on johtanut Afganistania puoli vuotta.

Samadin mukaan myös vaikutusvaltainen Heratin alueen johtaja Ismael Khan olisi antanut tukensa Karzaille, jonka hallinnon kokoonpanoon Khan ei ole aiemmin ollut tyytyväinen.

Loya jirgaksi kutsuttu suuri neuvosto kokoontuu kesäkuun toisella viikolla valitsemaan Afganistanille uutta hallitusta kahden vuoden siirtymäajaksi. Siirtymäajan jälkeen Afganistanissa on määrä järjestää vaalit.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.